Kirjoitukset aiheesta -GF Money Consumer Finance Oy

Väliaikaisen korkokaton voimassaolo päättyy

Kulutusluottojen kymmenen prosentin enimmäiskoron ja suoramarkkinointikiellon voimassaolo päättyy tänään. Kuluttajansuojalakia muutettiin koronaviruksen vuoksi 1.7.2020 ja väliaikainen lakimuutos sai jatkoa 1.1.2021. Väliaikaisen korkokaton aikana kulutusluotoista on saanut periä enintään 10 prosentin korkoa. Lisäksi kulutusluottojen suoramarkkinointi on ollut kokonaan kiellettyä. Väliaikaisen korkokaton päättymisen jälkeen voimaan jää syyskuussa 2019 asetettu 20 prosentin korkokatto. Tämä korkokatto ei kuitenkaan koske…

Kaupankäynti Privanetissä keskeytynyt

Yhtiön äänivaltaiset A-osakkeet ovat olleet kaupankäynnin kohteena Privanetin jälkimarkkinapaikalla. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) julkaiseman raportin ja finanssivalvonnan tekemän tulkinnan perusteella Privanet on joutunut toistaiseksi keskeyttämään kaupankäynnin jälkimarkkinapaikalla. Privanet selvittää potentiaalisia vaihtoehtoja, jotta se voisi tarjota mahdollisuuden käydä kauppaa listaamattomien yhtiöiden osakkeilla. GF Money Consumer Finance Oy selvittää tilannetta ja kartoittaa aktiivisesti myös muita mahdollisuuksia kaupankäynnin jatkamiseksi….

Yli 80% annista merkitty

Yli 80 % annista merkitty, viimeinen viikko käynnistynyt Ensimmäisen viikon aikana konversioannista merkittiin yli 80 prosenttia. Uusia A-sarjan osakkeenomistajia on tähän saakka kertynyt 274 kappaletta. (tilanne 28.9.2020 klo: 12.00). Osakeanti on avoinna etuosakkeiden omistajille vielä tämän viikon perjantaihin 2.10.2020 saakka. Merkintäaika voidaan kuitenkin keskeyttää jo ennen tätä esimerkiksi tilanteessa, jossa anti on merkitty täyteen. Kaupankäynti osakkeilla…

Yli 60 % konversioannista merkitty

Konversioanti on ollut suosittu, jo yli 60 % annista merkitty Kiinnostus maanantaina julkaistua konversioantia kohtaan on ollut suurta. Annista on tähän mennessä merkitty jo yli 60 prosenttia. (tilanne 25.9.2020 klo 16:30) Yhtiö tavoittelee euromääräisen konversion lisäksi vähintään 300 uutta osakkeenomistajaa, koska tämä mahdollistaisi jatkossa teknisen listautumisen NASDAQ First North -kasvuyhtiölistalle. Osakeanti on avoinna etuosakkeiden omistajille…

Uusi osakeanti avattu

GF Money Consumer Finance Oy:n yhtiökokous on 12.9.2019 valtuuttanut hallituksen päättämään osakeannista. GF Money Consumer Finance Oy:n hallitus on yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen nojalla päättänyt suunnatusta 20 000 osakkeen osakeannista 3.10.2019. Osakkeen merkintähinta on 500 euroa, joten annin yhteenlaskettu koko on 10 miljoonaa euroa.

Tilinpäätös 2018

Julkaisimme tilikauden 1.1.2018 – 31.12.2018 tilintarkastetun tilinpäätöksen. Pääset tutustumaan tilinpäätökseen sivuston raportit-osiosta tai suoraan tästä.

Uusia osakeanteja avattu

GF Money Consumer Finance Oy:n yhtiökokous on 1.3.2019 valtuuttanut hallituksen päättämään osakeannista. GF Money Consumer Finance Oy:n hallitus on yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen nojalla päättänyt 5.3.2019 kahdesta suunnatusta 20 000 osakkeen osakeannista. Osakkeen merkintähinta on molemmissa osakeanneissa 500 euroa.