Varjopankki GF Money osti Lainaston

Yritysrahoittajana ja Suomen ensimmäisenä varjopankkina tunnettu GF Money Oy on ostanut loput
49,8 % kulutusluottoyhtiö Lainasto Oy:n osakekannasta. Kaupan myötä Lainastosta tulee täysin
GF Money Oy:n omistama tytäryhtiö.

GF Money Oy osti Lainasto Oy:n osake-enemmistön jo lokakuussa 2016, mutta uusi yritysjärjestely
tuo kuluttajarahoitusratkaisut ja FinTech-kehityksen entistä lähemmäksi GF Moneyn ydintoimintoja.

”Meille on alusta lähtien ollut selvää, että haluamme luoda yhtenäisen varjopankin, joka pystyy
tarjoamaan monipuolisia ja asiakaslähtöisiä rahoituspalveluita. Nyt solmittu sopimus takaa, että
pystymme hyödyntämään tavoitteissamme enemmän Lainaston FinTech-osaamista ja
saavuttamaan jo aiemman sopimuksen yhteydessä tavoitellut synergiaedut”, pohtii GF Moneyn
perustaja Kari Keskitalo.

Tehdyllä kaupalla ei ole vaikutuksia Lainaston kuluttajarahoitusratkaisuihin tai Korkeatuottoinen.fi –
sijoituspalveluun.

Lainasto työllistää tällä hetkellä 20 henkilöä, eikä yritysjärjestely tule tuomaan välittömiä muutoksia
työsuhteisiin. Kokonaisuudessaan GF Money -konserni työllistää noin 50 henkilöä.

Kansainvälistyvä GF Money -konserni on myöntänyt lainoja jo noin 200 miljoonaa euroa. Sijoittajia
konsernissa on yli 1500.

Lisätietoja
Kari Keskitalo 040 826 2193